Nyt ei mummo ole saanut tämän enemmän aikaan. Tuli pieni toivomus tuolta Guernseyn saarelta, että neuloiskohan mummi tossut. Ja mummihan neuloi.
Tämä malli on helppo ja nopea neuloa, eikä tarvitse neuloa kantapäätä. Muotoutuvat hyvin jalan muotoon.
Viikonloppuna olin tyttäreni luona, keräiltiin kesäkukkia kompostiin ja siivoiltiin muutenkin pihaa talvikuntoon. Samaa olen tehnyt omalla pihallanikin
Vanha krilli toimi kesällä hyvin kukkatelineenä ja talvella olen laittanut sinne kupissa lintujen siemeniä.
Tuo pensas on pähkinäpensas. Tänä kesänä siihen tuli myös pähkinöitä, jotka pähkinähakki kävi popsimassa poskeensa. Näin muuten ensimmäisen kerran pähkinähakin, oli upea ilmestys. Harmi kun en saanut kuvaa siitä.
Hirvipeijais muistoja
Tämä on sitä aikaa, kun alkaa hirvenmetsästys. Ja sen jälkeen alkaa lehdissä näkyä ilmoituksia hirvipeijaisista.
Lapsuuteni hirvipeijaiset pidettiin aina kylän seurojentalolla. Maatalousnaiset tekivät tarjoilun, eikä se ollut mikään hirvikeitto, vaan kunnon hirvipaisti kaikilla laatikoilla ja lisäkkeillä. Siis kunnon savolainen pitopöytä.
Minulle se oli syksyn kohokohta, kun äidin ja isän kanssa pääsin peijaisiin. Menimme tietenkin hevosella. Jos oli jo satanut lunta matka tehtiin oikein ajoreellä, jota käytettiin yleensä vain pyhäajoissa ja kyläreissuilla.
Mielenkiintoista lapsen näkökulmasta oli kun sai sitten peijaisten lopussa katsoa tanssia. Isäni ei tanssinut, hän sanoi, että hänellä on pyöreät kantapäät. Äiti oli hyvä tanssimaan ja tietenkin naapurin isännät häntä tanssitti.
Jännittävää oli myös käydä pihalla katsomassa kun isännät piipahtelivat nurkantakana pullolla ja toiset parveilivat hevosten luona ja aina näkyi olevan jotain tutkimista myös vällyjen alla. Sitten pullo kierti mieheltä miehelle. Se oli jännää, siinä oli jotain luvatontakin.
Sitten -70 -80 luvuilla, kun joka pitäjään tuli oma hotelli, hirvipeijaisetkin siirrettiin kirkonkylän hotelliin. Se oli taas silloin jotain uutta ja hienoa. Tosin seurojentalo oli jo huonossa kunnossa, eikä seuroilla ollut aina varaa remontoida taloja vaatimusten mukaisiksi.
Olimme -80 luvun alussa meidän perheen kanssa hotellin peijaisissa. Meillä oli kolme lastamme mukana. Halusin heidät mukaan, koska itselläni oli niin mukavia muistoja omista lapsuuden peijaisreissuista.
Ruokailun jälkeen mieheni vei meidät, koko sakin baariin, nosti lapset baarijakkaroille ja tilasi lapsille limsat. Itsellemme jotain muuta hyvää.
Baarissa istuskeli myös kylältämme eräs pariskunta. Kuulin tämän rouvan alkavan kovaan ääneen arvostelemaan, että on se kumma kun lapsia tuodaan tälläiseen paikkaan näkemään kun aikuiset ryyppää.
Käännyin rouvaan päin ja kysyin, että kertokaapa mikä eron on, kun minä lapsena näin, kun miehet ryyppäsi nurkan takana pullosta ja meidän lapset näkee kun otetaan lasista.
Kyllä rouvan suu teki monenkaisia hakuammuntoja vastatakseen, mutta eräs tuttava kuuli vuodatukseni ja sanoi, että hyvä, hyvä Mirkku. Rouvan suu napsahti kiinni. Tämänkin rouvan mies oli hyvin ahkera nurkan takana kävijä, eikä varmaankaan omalla pullollaan.
Onneksi nyt seurojentalo on remontoitu ja peijaiset pidetään taas omalla kylällä.
Kukkihan se pasuunakukakin viimein. Kaikkiaan kerkesi yli 20 kukkaa avautua, nyt vein sen autotalliin yöpakkasia karkuun. Muutama nuppu jäi vielä avautumatta.
En ole ainoa, mutta olen yksi.
En voi tehdä kaikkea,
mutta voin tehdä jotain.
En kieltäydy tekemästä sitä jotain,
minkä voin tehdä.
Helen Keller