tiistai 31. joulukuuta 2013

Mummon jouluterveisiä

Niin se joulu hurahti. Ei oikein huvittanut laulella että: "Lunta tulvillaan on raikas talvisää...."


Tämä lasten tekemän lumiukon jämä olikin ainoa lumi mitä pihalla oli.

Olin viettämässä joulua kesäpaikalla Savossa poikani perheen kanssa. Siis kunnollinen maaseudun joulu.
Teimme miniän kanssa työnjaon mitä valmisteluja kumpikin teki. Minä tein jotain ruokia ja leivoin pikkuhiljaa pakkaseen, kuten pikkuleipiä ja kakkua.
Kakun paistoin Vironperän juhlakakun resetillä. Näytti, että se onnistui hyvin, mutta illalla kun lämmitin ruokaa mikrossa, ihmettelin mikä ihmeen kippo täällä on. Siellähän oli se kakkuun tarkoitettu voisula. Kiireesti tekemään uutta kakkua.
Ruoat onnistuivat, mutta leipominen ei mennyt kuten Strömsöössä.
Minä olin päättänyt, että kunnon pullaa pitää jouluna olla ja pikku pojalle mummi tekee oikeat pullapojat.
Olin tehnyt puutoslistan ajoissa, sitämukaa kun puutteita ilmeni. Totesin, että rusinoita on sen verran kun pullapoikiin tarvitaan. Leivoin pullan sunnuntaina, kun maanantaina oli Savoon meno.
Kun pullapoikien teko oli siinä vaiheessa, että oli rusinoiden laittamisen aika, huomasin ettei rusinoita ollutkaan. Aikani mietin miksi olin unohtanut, mutta sitten muistin, että eräänä iltana minut yllätti makean nälkä ja söin ne rusinat. Ja kyllä harmitti kun en pystynyt syyttämään ketään siitä, että kuka on syönyt kaikki rusinat?


Onneksi on sokerikuorrutus tuubit keksitty ja niitä sattui kaapista löytymään. Tässäkin kävi niin, että ennen kuin pullat olivat Savossa sokerit oli sulaneet ja levinneet pitkin pullia. Päällä oli vain tahmeaa mössöä.

Loppu taikinasta tein joulukranssin, täytteen ikivanhan Milda markariinin resetin mukaan. Se onnistuikin ihan hyvin.
Laitoin kranssin leikkuulaudalle ja sitten muovikassiin ja paketin tuolille odottamaan autoon siirtoa. 
Tuttavani Savosta tuli hakemaan minua kun en mielelläni aja epävarmoilla keleillä pitkiä matkoja. Meillä oli mielenkiintoinen keskustelu meneillään ja epähuomiossa hän istui sen kranssin päälle. No sen arvaa, kun iso mies rojahtaa pullan päälle mitä siitä tulee, oliko lettu vai pannukakku, mutta makuhan säilyi.

Sitten sain idean eräästä resetistä, että teen Charlotan jälkiruoaksi. Teen kaksi, toisen jätän ohi kulkiessamme  tyttären perheelle.
Tein taas puutoslista resetin mukaan. Kääretortut leivoin eräänä iltana pakkaseen valmiiksi. Täytteeseen tuli luumusosetta ja maustamatonta tuorejuustoa. Kun sotkin juustoa ja luumua huomasin että olinkin ostanut sulatejuustoa. Tein kuitenkin yhden kääretortun valmiiksi, ei kai se nyt niin suuri virhe olle.
Soitin kuitenkin tyttärelleni, että voiko Charlotan sisuksen tehdä sulatejuustosta ja neuvo oli ettei missään nimessä. (mulla on se onni, että muna on viisaampi kuin kana) Samalla tuli esille, että tyttären perheessä on yksi joka ei syö luumua.
Kaupat eivät enää olleet illalla auki, joten laitoin yhteen kääretorttuun luumua ja omenasosetta sen tuorejuuston tilalle ja sitten tein vielä kolmannen kääetortun pelkästä omenasoseesta. 
Seuraavana päivänä valitsin huolella, että varmasti ostin tuorejuustoa, kuten hyllyn reunassa luki. Kun sitten rupesin tekemään Lottia valmiiksi, ihmettelin mitä ihmeen vihreitä pilkkuja on maustamattomassa tuorejuustossa. Kannessa luki: Rukola pesto tuorejuusto. Ei siis pidä luottaa mitä hyllyn reunassa lukee.
Onneksi oli tämä kyytimies jo tullut, laitoin hänet kauppaan ja tähdensin että varmista että paketissa lukee maustamaton. Ovella mennessään hän varmisti, että se on siis sulatejuustoa. Siinä vaiheessa kirjoitin paperilapulle isoilla kirjaimilla MAUSTAMATON TUOREJUUSTO  ja sanoin, että anna tämä myyjälle.
Olin jo sulattanut valkosuklaan, mutta juustoa odotellessa se jämähti ihan kovaksi. Laitoin sen mikroon ja kuinka ollakkaan, se vain ruskistui pinnalta. Kuorin ruskean pois ja sulatin uudelleen vesihauteessa.
Kokemuksesta voin kertoa että palanut valkosuklaa on HYVÄÄ!
Lopputuloksena oli yksi Lotta tortun täytteenä luumu sulatejuustolla ja toinen Lotta jossa toinen puoli oli pelkällä omenasoseella täytetyt ja toinen puoli luumu omenasoseella täytetyt tortut. Siis jokaiselle jotain.

Tapanina nuoriso lähti kesäpaikalta pois, työelämä kutsui. Minä jäin vielä pariksi päiväksi viettämään laatuaikaa ja nauttimaan takkatulen loisteesta. Mietimme mitä tehdään joulukuuselle, se on jo ihan kuiva kun seuraavan kerran siellä ollaan ja neulasia siivotaan vielä juhannuksenakin.
Pojalle tuli tähtiajatus! 
Hän toi oksasakset ja neuvoi katkomaan oksat ja polttamaan takassa. Hieno idea!


Niin minä sitten siirtelin koristeita ja kynttilöitä ylöspäin kun katkoin alaoksia takkaan vähän kerrassaan.


Vuosien päästä saa nuoriso muistella, että se oli se joulu kun mummo joulukuusen poltti.

.






torstai 12. joulukuuta 2013

Pakettikortteja

Nyt ei mummo ole paljon ahertanut. Ihme kumma tämäkin asia piti opetelle, siis se, että ei tarvii kantaa huonoa omaatuntoa jos vaan on eikä tee mitään järkevää ja näkyvää.
Piti antaa itselle lupa, että minulla on nyt lupa olla ja nautiskella.

Niimpä tuunauksetkin on sen mukaisia. Kierrätystä voi hyödyntää näinkin. Lahjansaajat arvaavat jo paketin
nähdessään, että mummo on ollut asialla.

.





Vanhoista, taitetuista korteista, jossa toinen puoli on puhdas, leikkasin pakettikortteja ukoille taustastaksi.

Päiväkahvia ennen ja nyt.

Siihen aikaan, kun olin pikkutyttö, emännät piipahtivat naapureissa päiväkahvilla. Ei ollut puhelimia, joten naapurissa käynti yllättäen oli ihan tavallista.
Äitini piti huolen, että aina oli tarjottavaa yllätysvieraita varten. Yleensä pullan lisäksi oli kuivakakku ja pikkuleipiä. Jos oli ollut jotain suurempaa kiirettä muissa ulkotöissä, että ei ehditty leipomaan, vehnästä oli aina. Jos vieras tuli loppuviikosta, jolloin pullakin oli jo vanhaa äiti pyöräytti köyhät ritarit manssikkahillon kanssa.
Joidenkin emäntien kanssa äiti oli tarkkana, että kahvin kanssa oli kunnon kermaa, sitä käytiin "kuorimassa" maitohuoneessa maidon päältä. Jos ei tarjottu kermakahvia, äiti tiesi, että seuraavassa kyläpaikassa emäntä kertoi, ettei se raaskinut edes kermaa käydä hakemassa.
 Eräs emäntä kuitenkin sanoi heti kun kahvi laitettiin tulelle, että älä vaan mene kermaa hakemaan, kyllä mulle kelpaa tavallinen maito. Se tavallinen maitokin oli ainakin meillä n.4%:sta, kunnon maitoa nykyisiin verrattuna.
-50 luvun alussa, kun kahvi oli vielä kortilla, ainakin arkikahvi keitettiin "sumppiin". Se tarkoitti sitä, että pannusta kaadettiin entinen kahvi kattilaan ja lisättiin vettä ja vähän kahviporoja, kiehautettiin ja  sitten kaadettiin takaisin pannuun.
Tämän asian kanssa piti olla myös tarkkana, kenelle vieraalle voi tarjota sumppikahvia ja kenelle se keitettiin "puhtaaseen veteen."

Nykyisin kahvittelut sovitaan aikataulujen mukaan. Minä ainakin tykkään vähän laittaa kattausta ja tarjottavaa. Sekin on pieni nautinto muun rupattelun ohella.
Minun pieniä tähtihetkiä on kun eräs ystäväni kutsuu aamupalalle. Kyllä siinä on päivä mukava aloittaa kun on saanut käydä valmiilla aamukahvilla.


Aika kuluttaa hitaammin ystävyyttä, kuin rakkautta.

V.A. Koskenniemi

Hyvää joulun odotusta kaikille!