Netistä tilattuun tanssiaispukuun lisättiin tylliä, 5m sain upotettua helmaan. Sitten sitä myös vähän lyhennettiin.
Lopputulos oli upea ja tyttö puvussaan kaunis ja mummo ylpeä.
Tanssiaisissa oli yli 400 paria, tyylikkäitä nuoria kauniissa kampauksissaan ja juhlapuvuissaan. MUTTA, miksi yleisö, varsinkaan naiset eivät olleet pukeutuneet juhlan luonteen mukaisesti. Vaikka paikka oli urheiluhalli, niin ei se estä tuollaiseen juhlaan pukeutumasta kuten kuuluisi. Nuoret ovat harjoitelleet tuntikaupalla tansseja, pukeutuneet upeasti ja käyneet kampaajalla, niin kyllä yleisön pitäisi kunnioittaa nuorten panostusta myös omalla pukeutumisellaankin.
Kyllä mielestäni fliistakki ja lenkkarit kuuluvat muualle kuin vanhojen tanssiaisiin.Ja näitä ja vastaavia "tyylejä" oli enemmän kuin puolet yleisön naisista. Hallissa oli myös narikka, jossa oli vapaaehtoinen maksu, siitä huolimatta monet tulivat istumaan paksuissa toppatakeissaan. Muutenkin oli ahdasta, niin nämä toppatakkitädit veivät turhaa tilaa.
Välillä meinasi minulle hiipiä ajatus, että olenko ylipukeutunut, vaikka en missään lureksissa ollutkaan.
No, siinä mummon vuodatus. Kaikesta huolimatta nautin täysin siemauksin. ohjelmasta.
KIERTÄVÄT KÄSITYÖLÄISET.
Pukua ommellessani minulle tuli mieleen, että minähän olen kuin lapsuuteni ajan käsityöläiset, jotka kiersivät talosta taloon tekemässä erilaisia pikkutehtäviä.
Meidän kylälläkin kiersi jos jonkinlaista palvelun tarjoajaa. Muistaaksen näissä kiertävissä "yrittäjissä" oli vain yksi nainen, täkintekijä Helmi. Meilläkin hän kävi pariinkin kertaan ompelemassa uudet täkit.
Tuvan lattialle levitettiin iso pöytä ja siinä hän täkin ompeli, kaikki ompeleet käsin. Äiti oli hankkinut kirkolta kankaan, vanut ja langan. Muistan, että hän oli ertyisen tarkka siitä, että lanka oli varmasti väriin sopivaa Ankkurilankaa.
Helmi kävi jossain taloissa myös kehräämässä, meillä ei tätä palvelua tarvittu, kun äiti ja Lyyti kehräsivät itse.
Sitten oli myös "liippari " Viku. Hänellä oli polkupyörän tarakalla jonkinlainen terotus vekotin. Hän kiersi talosta taloon teroittelemassa veitset, puukot ja sakset. Äiti keräsi aina kaikki mahdolliset veitset ja sakset Vikulle terotettavaksi. Jos työkeikka sattui talon ruoka aikaan, Viku tietenkin sai syödäkseen rahallisen korvauksen lisäksi. Sitten Viku laajensi yritystoimintaansa ja hän alkoi välittää valokuvia suurennettavaksi.
Minulla on vieläkin oman mummoni kuva, joka oli Vikun välityspalvelun kautta suurennettu.
Näitä kiertäviä yrittäjiä oli myös nahkojen ja lumppujen ostajat.
Sitten kiertävät kauppiaat olivat oma ammattiryhmänsä.
Minulla on hatara muistikuva pyörällä kulkevasta nuoresta miehestä, jota sanottiin "laukkuryssäksi". Oliko hän sitä oikeasti, elettiin kuitenkin sodan jälkeistä aikaa, sitä en tiedä. Hän kuitenkin puhui lapsen korvaan oudosti. Tavaroita esitellessään hän luki lorua, josta muistan ainoastaan: " Sitä olis nappii ja naskalii..."
Sitten hän levitti vanerisen laatikkonsa, josta tuntui löytyvän aina uusia ja uusia lokeroita ja laatikoita. Äiti osti häneltä ompelutarvikkeita, kuten neuloja, nappeja ja ompelulankoja. Niitähän tarvittiin kun melkein kaikki vaatteet ommeltiin kotona.
Ensimmäiset muoviastiat kotiini ostettiin myös kiertävältä kauppiaalta. Eräs kauppias myi muovilla päällystetysta rautalangasta tehtyjä kukka-amppeleita ja henkareita.
Sitten alkoivat Pohjanmaan kauppiaat kulkemaan. Heiltä äiti ei ostanut mitään kudonnaisia, mutta huonekalut kerran ostettiin. Muistan, että isäni mietti ja laskeskeli pitkään ennekuin antoi suostumuksensa.
Onnea ei mitata kellolla.
se voi kestää sekunnin,
mutta tuntuu aina.
Mary Barnes
