Ikkunaverhot

Vanhat, valkeat verhot ja punaisia pellavatilkkuja...

... ja tässä lopputulos.

Verhot löysin tuttavien tuomasta matonkude säkistä. En raaskinut leikata kuteiksi, laitoin talteen odottamaan, että jos joskus keksisi jotain.

Varsinkin kaupunkilais tutut toivat säkki tolkulla vaatteita, tietäen minun maton kutomis intoni. Todellisuudessa kuteiksi päätyi vain pieni osa, niin hyvää tavaraa säkit sisälsi.

Kerran yksi tytöistämme sanoi tuttava rouvalle: " Älkää enää tuoko äidille matonkuteita, ne kuitenkin löytyy meidän vaatekaapista."

Tytöt olivat laskeneet, että kaapissa oli yli 50 puseroa.

Vaikutteet tähän verhoon sitten sain englantilaisesta sisustuskankaasta.

Kun käyn tyttäreni perheen luona Guernseyn saarella, siellä on pakko kierrellä sisustusliikkeissä. Ne ovat todellisia sisustajan taivaita. Tosin hinnatkin ovat  samoissa taivaissa.( ainakin minun kukkarolle)

Tämän verhon idean sain pellavaverhoista, johon oli ommeltu nahkaläpyköitä.

 Miten paljon nautittavuutta harrstelijan esityksissä onkin,

Hän itse nauttii niistä eniten.

Katri Wanne

Lainattua

Tänä päivänä Hercule Poirot sanoisi varmaan minullekin, kuten etsivä ystävälleen: " Sinun pienet, harmaat solusi ovat uuvuksissa." Kun näin on, ei synny mitään omaa, silloin täytyy lainata.

Tää kirja koko nuoruuteni sulkee,

ma melkein tietämättäni sen tein,

se elämäni lailla yössä kulkee,

sen kirjoitin ja itkin itsellein.

En vala menneisyyttä muotoon uuteen:

niin vaihtuu ihminen kuin virran vuo.

Sa runorukka,jääpä ikuisuuteen,

sun vieköön Luoja ystävien luo.

Sa outo lukija, ken lienetkin,

ah, lue ihmis suurin sydämin

ja varo liioin mua soimaamasta:

Näät ensi säkehissä lapsen vain

ja sitten surut nuoruusunelmain,

ja viimeisissä miehuus alkaa vasta.

Kirjasta Ranskalaista laulurunoutta

1912

 .

Sitä sun tätä

" Paistaa se päivä risukasaankin."

Ja siihen meidän on uskominen.

Kuin helminauhaa

Nämä tekeleet eivät paljon selityksiä kaipaa.

Tarvitaan vain pala ohutta rautalankaa ja vanhoja helmiä,

niin ja vähän mielikuvitusta.

Ensimmäiset helmeni tuunasin n. kahdeksan vuotiaana. Äitini oli saanut pahaan ihottumaan lääkäriltä jotain kapseleita. Kukaan ei ollut neuvonut miten kapselit tulisi nauttia.

Hän otti teelusikan, avasi kapselin ja kopisteli sisällön lusikkaan.Hän luuli, että annos on niin pieni, että se oli annosteltu valmiiksi kapseleihin. Minä pujottelin tyhjät kapselin kuoret silmäneulan kanssa lankaan ja niin helmet olivat valmiit.

"Luumupuu"

Tästä tyttäreni luona kasvavasta tai olisko jo kuolevasta chilistä tuli mieleeni Katri - Helenan biisi, jossa on sanat: " On luumupuuni kukkinut ja luumut on kuivuneet puuhun."

Minkähän takia Katri - Helena on levyttänyt tälläisen "vailtusvirren." Se tuo mieleeni meidän tämän ikäisten naisten ne paljon puhutut "Hilman päivät".

Pikkutyttönä kuuntelin korvat höröllään äitini ja naapurin emäntien juttuja. Kerran he nauroivat erään Veera emännän kommenteille, millä hän oli kuvannut kyseisen ikänsä oireita: " Välillä se vilun värräyttää, sitten se hijen tuhhauttaa."

Kun itse jouduin turvautumaan lääkäriin näiden oireiden ilmestyessä, kerroin oireet Veeran kuvaamilla sanoilla. Voitte vaan kuvailla nuoren hämäläis lääkärin ilmettä. Totesin heti, että asia vaatii tarkempaa selvitystä. Siitä huolimatta minulle tuli tunne, että saankohan oikean pään lääkkeet.

Oikeita varmaan olivat, ovat ainakin auttaneet.

Näin ne ajatukset rönsyilee, mutta ottaen huomioon saavutettu ikä, tämä on varmaan luvallista.

Sitä sun tätä

Luvattiin lumisadetta,

sataakin vettä.

"Soi sateen lempeä ääni

yli kattojen, maan.

Ah, kautta aution pääni

soi sateen ääni."

Kirjasta: Ranskalaista laulurunoutta

Pikkulaukku

Pussukan nauhana on pätkä mieheni vanhasta kravatista ja somisteena vanha solki. Kiinnitys tarranauhalla.

On muuten kätevä esim. teatterissa, ei tarvi pelätä että pikkulaukku unotuu johonkin.

"On ihmisiä, jotka herättävät kahdenlaisia kysymyksiä: miten hän saa päivänsä kulumaan ja miten hän ehtii saada elämässään niin paljon aikaan."

Katri Vanne

Molemmat "olotilat" ovat meille useimmille tuttuja. Kun luo taapainon näiden olotilojan välille,
voi nauttia ihanista eläkepäivistä.

Neulatyynyjä

"Taiteen ja harrastelun ero on kuin

suuren kärsimyksen ja pienen nautinnon."

Kerttu Wanne

Minä pysyttelen näissä nautinnoissa!

Näihin neulatyynyihin voi käyttää parittomia ja ilman lautasia olevia kahvikuppeja. Täytteenä olen käyttänyt mm. vanhoja olkatoppauksia. Kankaana joustavaa kangasta ja koristeena laatikoiden aarteita, kuten nappeja, ja erilaisia nauhoja. Kiinnitys erikeepperillä.

Tyynyt ovat olleet kivoja tuliaisia ja myyjäisissäkin ihan tykättyjä.

Olkatoppausten kohdalla tuli taas toteen vanha sanonta: " Aika tavaran nautihtee."

Työelämässä ollessani siirsin omia askartelujani siihen, että "sitten kun olen eläkkeellä !" Keräsin talteen kaikkea mahdollista, mille mahdollisesti olis käyttöä, kuten nämä olkatoppaukset. Ja löytyihän sitä, kun tarpeeksi jaksoin odottaa.

Nyt näitä pusseja ja nyssyköitä on niin paljon, että minun pitäisi elää satavuotiaaksi,että kerkeisin kaikki hyödyntää., mutta ompahan materiaalia mistä valita.

Pitsiliinat

Pitsiliinoja, äitini tekemiä, anoppini tekemiä ja joskus olen itsekin niitä virkannut. On pyöreitä, soikeita, ja neliskulmaisia monen kokoisia. Iso pino kaapin nurkassa.
En raaski viedä kirpputorillekkaan, kyllähän niihin tietty tunnearvokin liittyy.

Tässäpä yksi idea liinojen uudelle elämälle

 Aseta liina muovin päälle. Tuputa liina molemmin puolin tavallisella veisiliukoisella sisämaalilla.
Käytä maalia runsaasti, niin että se imeytyy kunnolla liinaan.

Liina oijotaan oikeaan muotoon ja jätetään kuivumaan.

Anna liinan kuivua pari vuorokautta.


Tämän liinan tarina:

Tämän liinan olen virkannut -70 luvulla. Tyttäreni vei sen ensimmäiseen omaan kotiinsa -90 luvulla.

 Tyttäreni ja vävyni tekivät oviremonttia ja jäljelle jääneellä maalilla käsiteltiin liina, jossa näkyi neljänkymmenen vuoden ahkera käyttö.

Nyt tämä liina saa uuden kodin tyttären tytön
ensimmäisessä omassa asunnossa mustan pikkupöydän päällä.
Näin käsiteltynä liina pysyy suorana,eikä pienet mehu- ja kahvitipatkaan jätä liinaan tahroja.

Tämä neliöliina on ollut tässä ulkopöydällä kolme talvea peräkkäin. Pöytä kylläkin on pienen katoksen alla, mutta kovalla lumipyryllä lumi kyllä löytää tiensä päydälle asti. Hyvänä puolena on myös se,ettei tuulikaan vie liinaa mennessään. Liina on vieläkin aivan hyväkuntoinen ja kestää varmaan vielä muutaman vuoden.

Liina oli alkujaan kirkkaan oranssin värinen, näin hyvin maali peittää värin.

Tuunauksia vai käsitöitä.

Tuunauksia vai käsitöitä, niiden erohan on kuin "veteen piirretty viiva", eikä sillä liene väliä. Tärkeintä on, että saamme toteuttaa itseämme, käyttää kädentaitojamme ja mielikuvitustamme sekä nauttia onnistumisen ilosta.
Epäonnistumisetkin voi kääntää hauskuudeksi,kuten kirjassa " Ei mennyt niinkuin Strömsöössä".
Näitä tuunauksiahan on varsinkin meidän ikäiset tehneet iät ja ajat. Ennenvanhaan  se ei vaan ollut "trendi", se oli säästeliäisyyttä,taloudellisuuta ja usein myös pakon sanelemaa. Silloin ei ideoitu, vaan oltiin kekseliäitä.

Tässä Suomen Kuvalehden numerossa 17 vuodelta 1947 on hyvä esimerkki.

" Vähänkyrön pläkkärit ovat alkaneet lyödä kaasunaamarit maitokannuiksi, kertoo avustajamme Lauri Huhtala, joka lähettää ylläolevan pläkshinkin kuvan. Hyvä keksintö".





Kun lapset olivat pieniä, tein suurimman osan lasten vaatteista itse. -70 luvulla tuli hyviä palakauppoja joista sai edullisia kankaita ja tietenkin tein vanhasta uutta.
Kerran ompelin tyttärelleni takin kälyni vanhasta talvitakista. Mallin ja kaavat otin käsityölehdestä.
Kerran koulusta palattuaan tyttäreni kertoi ylpeänä: "vaikka itse kehunkin, minulla on koulun nätein takki."
Silloin -70 luvulla lapsetkin saivat olla vielä omia persoonia, eikä heitä ahdettu merkkivaatteiden mauttomaan massaan.

Myös luonto tekee omaa tuunaustaan.

Vaikutteita

Siihen aikaan, kun olin vielä yrittäjä ja meillä oli pieni kesämyymälä, myynnissä oli kaikenlaisia  käsitöitä ja niihin liittyviä "härpäkkeitä". Olin tehnyt myyntiin patalapuja, jotka olivat vähän poikkeavia perinteisiin patalappuihin verrattuna.
 Kerran asiakkaaksi tuli vaimonsa keralla herrasmies,joka heti alkoi tutkia patalappuja ja totesi, että ompa mukava idea. Kerroin, että olen varastanut idean amerikkalaisesta käsityölehdestä. Herra katsoi minua ja sanoi, " älä koskaan sano varastanut, sano: sain vaikutteita."
Herra osti patalapun ja kertoi laittavansa sen veneensä keittiön seinälle.Hänen mielestään siinä on hyvä säilyttää kahvin suodatinpusseja, siinä pussit säilyvät hyvin, eikä se kolise veneen keikkuessa. Niin sai patalappu ihan uuden elämän.

Täytyypä jossain vaiheessa tehdä vielä sellainen lappu ja laittaa kuva tulemaan.

Niimpä useimpiin tuunauksiini olen saanut VAIKUTTEITA muualta. Kun kulkee tuntosarvet höröllään, aina tarttuu mukaan jotain uutta, mitä sitten voi soveltaa omiin juttuihin.

Tähän hämähäkinverkkoon sain idean (vaikutteita) puutarhaohjelmasta, joka oli norjalainen tai tanskalainen, en muista tarkkaan.
Jos olet jo ennestään toteuttanut kaikki entiset ideat sukkahousujen uusiokäytöstä, voit kokeilla tätä.
Leikkaa sukkahousut vain matonkuteiksi ja niistä isolla koukulla virkkaamaan pylväitä ja ketjusilmukoita. Tähän verkkoon meni kahdeksat sukkahousut.
Ötökät on ostettu jostain rihkamakaupasta ja kiinnitetty kuumaliimalla.
Jos puutarhassa/pihassa on puita, olisi verkko varmaan ihan hauska puiden oksiin viritettynä. Materiaali ei ainakaan mene pilalle vaikka sade vähän kasteleekin.

Näin mummon muistelut alkaa

Mulla muistoja enemmän on,

tuhatvuotias kuin jos oisin.

Jos lipaston raskaan eteenne romulla täytetyn toisin,

mi runoja,rakkauskirjeitä,kuitteja,haasteita vihan

ja hiustukoja,vanhaa kuonaa täynnä ois ihan,

se vähemmän salaisuuksia kätkee kuin aivoni mun.

                       

Ranskalaista laulurunoutta,suomentanut L.Onerva

Otava 1912