Tuunauksia vai käsitöitä.

Tuunauksia vai käsitöitä, niiden erohan on kuin "veteen piirretty viiva", eikä sillä liene väliä. Tärkeintä on, että saamme toteuttaa itseämme, käyttää kädentaitojamme ja mielikuvitustamme sekä nauttia onnistumisen ilosta.
Epäonnistumisetkin voi kääntää hauskuudeksi,kuten kirjassa " Ei mennyt niinkuin Strömsöössä".
Näitä tuunauksiahan on varsinkin meidän ikäiset tehneet iät ja ajat. Ennenvanhaan  se ei vaan ollut "trendi", se oli säästeliäisyyttä,taloudellisuuta ja usein myös pakon sanelemaa. Silloin ei ideoitu, vaan oltiin kekseliäitä.

Tässä Suomen Kuvalehden numerossa 17 vuodelta 1947 on hyvä esimerkki.

" Vähänkyrön pläkkärit ovat alkaneet lyödä kaasunaamarit maitokannuiksi, kertoo avustajamme Lauri Huhtala, joka lähettää ylläolevan pläkshinkin kuvan. Hyvä keksintö".





Kun lapset olivat pieniä, tein suurimman osan lasten vaatteista itse. -70 luvulla tuli hyviä palakauppoja joista sai edullisia kankaita ja tietenkin tein vanhasta uutta.
Kerran ompelin tyttärelleni takin kälyni vanhasta talvitakista. Mallin ja kaavat otin käsityölehdestä.
Kerran koulusta palattuaan tyttäreni kertoi ylpeänä: "vaikka itse kehunkin, minulla on koulun nätein takki."
Silloin -70 luvulla lapsetkin saivat olla vielä omia persoonia, eikä heitä ahdettu merkkivaatteiden mauttomaan massaan.

Myös luonto tekee omaa tuunaustaan.