Kierrätystä vai uusiokäyttöä

Joskus löysin eräältä antiikkikirppikseltä tälläisen ompelijan apuvälineen. Lankarullien telineen ja siinä neulatyyny. Sellaisenaan sille ei minulla ollut käyttöä, mutta avainnaulakkona toimii loistavasti eteisen seinällä. Neulatyyny toimii hyvin pienten asioiden muistitauluna ja avainten lisäksi siinä on heijastimet kivasti saatavilla.

LEENAN kommentin innoittamana ( kiitos kommentista) minun on pakko kertoa vielä yksi marjareissu.

Entinen koulukaverini Helsingistä tuli käymään kotipaikallaan kotikylällämme ja hän toi mukanaan ystävättärensä, jolla ei ollut aikaisemmin minkäänlaisia yhteyksiä maaseudulle.

Lähdimme kolmestaan karpalosuolle. Tämä ystävätär oli elämänsä ensimmäistä kertaa suolla. Keräsimme aikamme ja nousimme ns. kovalle maalle syömään eväitä. Siinä metsässä oli edellisenä talvena hakattu isoja puita tukkipuiksi, joten ryteikkö oli melkoinen, kun paksuja oksia ja latvuksia oli kaikkialla. Mutta isoilla kannoilla oli mukava istuskella ja nauttia eväät ja kahvit keskellä korpea.

Tämä helsinkiläis rouva katseli ihmeissään ympärilleen ja kysyi sitten, että miksi täällä ei olla HARAVOITU?

 Muistan että kerroimme rouvalle jotain siitä mikä ero on suurella metsällä muutaman kilometrin päässä asutuksesta ja kaupungin keskustan puistolla.

Tulimme sitten meille kotiini ja tämä koulukaverini tiesi, että meillä on kanoja ja hän halusi samalla reissulla ostaa munia. Menimme vanhaan navettaan jossa meillä oli muutamakymmen kanaa ja kolme kukkoa.

Rouva kävi ensimmäistä kertaa navetassa ja taas ihmetys oli melkoinen. Hän katseli aikansa ja kysyi sitten, että onko nämä kolme kukkoa kaikkien näiden kanojen kanssa?

Siinäpä maalaisidylliä kerrakseen, saamme kunnian olla vielä bordellin pitäjiäkin!

Ihmisten on otettava käsistä toisiaan. Ei riitä, että olemme hyviä, pitää olla iloisiakin. Ilo

on kesä, joka värjää ja hauduttaa sisimpämme hedelmät.

Jean Paul

Vielä kransseja

Tämä on sitten ihan hirveen kauheen kamala, en laita omaan oveen. Kokeilin, kun tilkkusäkistä löytyi pala tälläistä "lureksia". Yrittäjä aikanani kyllä opin, ettei aina pidä tehdä sitä mistä itse tykää. Aina tuli myyjäisissä joku joka sanoi, että ompa ihana, minä ostan tämän.

Tämän neuloin paperisesta lahjanarusta pyöröpuikoilla aina oikeaa, se kääntyy rullalle ihan itsekseen. Sisällä on rautalanka pitämässä ryhtiä.

Nyt riittää kranssien teko. Mummo jää odottelemaan uusia ideoita. Mulla olis kyllä pari kivaa ideaa, mutta...

niin se iso mutta on siinä kun niiden toteuttamiseen tarvis MIES-merkkistä monitoimikonetta!!

Pitäsköhän laittaa jollekin treffipalstalle, että nyt olis töitä taitavalle miehelle, jolla olis avoin mieli mummon ideoille...

Luonnon ajatusten tulkitsemiseen ovat ihmisaivot liian pienet.

Kuitenkaan ei parhailla ihmisaivoilla ole muuta tehtävää kuin juuri tämä.

V. A. Koskenniemi

Koristeita kransseihin

Näitä lisäsöpötyksiä olen laittanut vanhoista joulukoristeista ja pakkaus materiaaleista. Kaikenlaista hilpehööriä on tullut säilytettyä.

Vanhoista valoverhoistakin tuli ihan kiva kranssi.

Jatkoa edelliseen marjareissu tarinaan...

Tämän muistan äitini kertoneen omista marjareissuistaan. 

Kotitilani oli siis kylän parhaiden marjamaiden lähellä ja silloin kun hän oli nuori miniä talossa, siis -30 luvun lopulla, hän kertoi kuinka marja aikaan naapureiden nuoret emännät kokoontuivat meidän pihalle ja porukalla menivät marjaan. Siellä naiset kertoivat toisilleen ilot ja surut ja pitivät lystiä yhdessä.

Sitten tuli sota ja miesten ollessa rintamalla naiset olivat työn uuvuttamia ja marjassakin jokainen kävi silloin kun töiltään pääsi ja jaksoi.

Äitini kertoi kuinka sodan jälkeen kaikki muuttui ja hän ihmetteli sitä usein miksi näin kävi. Jokainen meni metsään aivankuin salaa, ettei toiset vaan nähneet ja tulleet tietoisiksi missä niitä hyviä marjapaikkoja oli.

Se välitön ja avoin kanssakäyminen ja yhdessä tekemisen ilo oli kadonnut. 

Äitini marjakaveriksi kyllä jäi tätini, jonka kanssa he tekivät yhteisiä marjaretkiä. Muistan, kuinka äiti laittoi eväät korin pohjalle, jos tarkoitus oli mennä kauemmas. Evääksi hän keitti kahvin, laittoi sen pulloon, joka käärittiin sanomalehteen ja sitten villasukkaan. Näin kahvi pysyi lämpimänä kun ei ollut termareita.

Pieni vesilätäkkö, vieläpä kurainenkin, heijastaa taivaan.

Ajatuksemme tekee samoin.

Ompa siinä syytä ylpeilemiseen.

Jules Tannery

Joulukransseja

Näin kerran ison sisustusliikkeen seinällä näin tehdyn somisteen, en tiedä oliko niitä ollut myynnissä vai oliko vain somisteena, mutta siitä kuitenkin sain tämän idean. Nämä ovat sitten vielä keskeneräisiä ja "tuotekehitys" vaiheessa. Mietin mitä lisäsomisteita niihin laittaisin.

Näin kuitenkin sain "hävitettyä" vanhoja joulukangastilkkuja ja muita punaisia kankaan jämiä.

Ompelin palat putkiloksi ja sisällä on rautalanka.

Kun saan laitettua niitä lisukkeita, laitan sitten tänne sivulle nähtäväksi.

JOS; JOS......

Jos nyt olisin nuori ja asuisin kotona. Jos olis näin leuto syksy, menisin varmaan suolle keräämään karpaloita.
Kotitilani lähellä oli isot suot ja kylän parhaat marjamaat, suuret valtion salot, niinkuin niitä silloin kutsuttiin.
Karpaloita ja puolukoita keräsin niin, että niitä myytiinkiin ja minä sain pitää omista keräämistäni rahat itselläni. Eräänä syksynä ostin karpalorahoilla päälyskengät, sellaiset "elefanttitossut", niinkuin niitä kutsuttiin.
Ne oli silloin muotia ja tosi käytännölliset. Tanssiin mennessä ei tarvinnut kantaa mukana toisia kenkiä, vaan tanssikenkien päälle vedettiin päälyskengät ja ei kun menoksi.

Jo kansakoulu aikaan, koulun jälkeen äiti laittoi minut suolle jopa ihan yksin, jos äidillä oli muuta puuhaa ettei päässyt mukaan. Yksin sain mennä vain aurinkoisina päiviä, joten ilmansuunnat pysyivät mielessä, eikä ollut pelkoa eksymisestä. Äiti oli neuvonut suon laidalta maanmerkit, mistä lähti polku kotiin ja vielä tarkka ohje oli, että kun hähdet kotiin, käännä auringolle selkäsi ja kulje niin, aina tulet tuttuun paikkaan. Suolla oli ihan turvallista olla eikä tarvinnut pelätä eksymistä.
Isäni ei paljon marjassa käynyt, mutta joskus sunnuntaisin hän lähti mukaan. Pääasiassa hän katsasti suolta valmiiksi pärepuut ja merkkasikin ne valmiiksi. Sitten talvella ei tarvinnut lumessa rämpiä etsimässä, vaan voi hevosella ajaa suoraan valittujen puiden luo. Marjoja kerätessä isäni huokaili, että olispa nämä edes tomaatin kokoisia, niin kyllähän näitä keräisi.
Siihen aikaan ei ollut karhuja eikä susia, ne olivat jotain kaukaisia ja "eksoottisia" eläimiä. Nykyisin ainakin karhut asustelevat juuri niillä hyvillä marjapikoilla. Nykyisin ei olisi asiaa yksin suolle, ainakaan minulla.

Kun meidän lapset olivat pieniä, kävin lasten kanssa joskus marjassa, kerroin heille miten minua opastettiin liikkumaan suolla ja metsässä.Silloinkaan ei vielä pelätty karhuja.

Sitten keskimmäinen tytöistämme oli koulussa alaluokalla ja tunnilla oli ollut aiheena luonnossa liikkuminen ja eksyminen.Opettaja oli kysynyt kuinka pitää toimia jos eksyy metsään. Tyttäreni oli innolla viitannut ja kertonut, että jos eksyy, kääntää vain auringolle selkänsä, aina tulee tuttuun paikkaan. Hän oli kovasti ihmetellyt, miksi kaikki nauroivat. Opettaja oli sitten asian oikaissut.