Näitä lisäsöpötyksiä olen laittanut vanhoista joulukoristeista ja pakkaus materiaaleista. Kaikenlaista hilpehööriä on tullut säilytettyä.
Vanhoista valoverhoistakin tuli ihan kiva kranssi.
Jatkoa edelliseen marjareissu tarinaan...
Tämän muistan äitini kertoneen omista marjareissuistaan.
Kotitilani oli siis kylän parhaiden marjamaiden lähellä ja silloin kun hän oli nuori miniä talossa, siis -30 luvun lopulla, hän kertoi kuinka marja aikaan naapureiden nuoret emännät kokoontuivat meidän pihalle ja porukalla menivät marjaan. Siellä naiset kertoivat toisilleen ilot ja surut ja pitivät lystiä yhdessä.
Sitten tuli sota ja miesten ollessa rintamalla naiset olivat työn uuvuttamia ja marjassakin jokainen kävi silloin kun töiltään pääsi ja jaksoi.
Äitini kertoi kuinka sodan jälkeen kaikki muuttui ja hän ihmetteli sitä usein miksi näin kävi. Jokainen meni metsään aivankuin salaa, ettei toiset vaan nähneet ja tulleet tietoisiksi missä niitä hyviä marjapaikkoja oli.
Se välitön ja avoin kanssakäyminen ja yhdessä tekemisen ilo oli kadonnut.
Äitini marjakaveriksi kyllä jäi tätini, jonka kanssa he tekivät yhteisiä marjaretkiä. Muistan, kuinka äiti laittoi eväät korin pohjalle, jos tarkoitus oli mennä kauemmas. Evääksi hän keitti kahvin, laittoi sen pulloon, joka käärittiin sanomalehteen ja sitten villasukkaan. Näin kahvi pysyi lämpimänä kun ei ollut termareita.
Pieni vesilätäkkö, vieläpä kurainenkin, heijastaa taivaan.
Ajatuksemme tekee samoin.
Ompa siinä syytä ylpeilemiseen.
Jules Tannery
Heippa! Könysin mukanasi pitkin soita, parasta oli se eväiden syönti ja jutustelu,kuten silloin lapsenakin. Kiitos seurasta. Äitisi marja-ja terapiareissut jäivät mietityttämään, kuinka maailma on muuttunut.
VastaaPoistaSöpöjä kransseja olet värkännyt. Koetahan etsiä sitä miesvoimaa uuteen projektiisi.
Leena