Nyt on sitten kesän päätteeksi viimeinenkin matto pesty. Onnekseni vielä syyskuussakin on näin lämpimiä päiviä, että matot kuivuivatkin ulkona.
Tänä kesänä sain apua maton pesuun miniältäni ja tyttäreltäni ( ja painepesurilta) Lopput sitten pesin ihan perinteisesti harjalla ja mäntysuovalla. Sitä tuoksua kaipaa, tuoksu tuo mieleen lapsuuden kesät ja on takuu, että lattialla on puhtaat matot.
Kun kesällä v.1996 pesin ensimmäistä kertaa mattojani kunnan yleisellä matonpesu paikalla, tippa silmässä ajattelin, että vieläkö minua rankaistaan tälläkin tavalla, että minun pitää pestä mattoja jossain teräspaljuissa.
Lapsuudestani asti olin saanut pestä matot kotipaikkani ohi kulkevassa joessa. Saunarannan kohdalla joen pohja oli karheaa hiekkaa, vesi pysyi kirkkaana, kun siellä uitiin ja kahlailtiin.Vettä oli vain polveen asti, maton pesulle ihanteellinen paikka. Jokeen kannettiin vanha, raskas penkki poikki joen ja siinä matot pestiin. Aina oli puhdasta vettä ja mattojen huuhtelu sujui kuin itsestään.
Jos alku kesä oli lämmin, matot pestiin enne juhannusta. Voi sitä juhlan tuntua juhannuksena, kun tuvan lattialla oli puhtaat, tuoksuvat matot, pöydällä valkea liina, maljakossa juhannusruusuja, rappusten pielessä isän laittamat juhannuskoivut.
(Ohoh, tais mennä muistelun puolelle)
Nyt mattoja pestessäni olin tyytyväinen, kun sain pestä paljuissa, vääntää matot mankelin läpi liiasta vedestä.
Eipä tällä koivella joessa seisominen olis edes onnistunut.
Joku viisas on sanont, että asioilla on paha tapa järjestyä. Näin se on.
Kysytte miks elokaunokki kasvoi pellon leipäviljahan,
kyntömies vaikk ei ois tahtonut.-
Taivassinellään se muistuttaa, että on maanpäällä muutakin,
taivahista, pyhää, ihanaa-
paljon mutakin kuin leipä vain.
H.J. Erkko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti