Minulla oli pyörinyt tuolla varastossa iso pussillinen äitini vanhoja kudontalankojen tähteitä. Kalastajalankoja ja ohuita puuvillalankoja. Osa on vielä vyyhdillä ja osa keritty kerille, pohjana oli käytetty sanomalehtiä.
Olen neulonut näistä nyt näitä maanmainioita "sifonetteja". Käteviä, kun voi välillä heittää pyykkikoneeseen.
Mielenkiintoisinta näistä keristä neulominen on, kun lanka loppuu ja pohja paljastuu. Erään kerän sanomalehden sivut olivat Savon Sanomat tammikuun 20 päivänä 1956.
Suurin uutinen tuossa numerossa on uusien ula-radioiden näyttely Kuopiossa. Lehdessä oli myös paljon radioliikkeidein mainoksia tästä hienosta uutuudesta.
Oikealla olevassa uutisessa ei nyt ole mitään ihmeellistä: Moskovassa pääministeri sai potkut, mutta tuon pilapiirroksen teksti on mielestäni hauska:
"Joskus kuuluivat palkollisten luontaisetuihin navettakengät ja työtakki. Mutta aika on tuonut mukanaan uutta, jos nyt on tulijalle tarjolla esimerkiksi avarasti soiva ula-vastaanotin, on pestistä päätetty nopeasti.-"
Mielenkiinnolla odotan noiden viimeisten kerien sisältä paljastuvia uutisia. Eipä äiti arvannut lankoja keriessään, missä tilanteessa "pohjia" luetaan. Onhan tämäkin yksi tapa säilyttää historiaa jälkipolville.
TAAS ON MUMMO JÄÄNYT IHMETTELEMÄÄN TÄMÄN PÄIVÄN UUTISTEN PAINOTUKSIA!
Korvaani särähti erään "viisaan" sanonta TV:ssä: "Tappaako taloustaantuma onnellisuuden."
Onko tosiaan niin, että ekonomistit ovat sitä mieltä, että onnellisuus on sidottu pelkästään rahaan?
Taas täytyy palata muistelemaan lapsuutta. -50 luvun alussa jolloin elettiin vielä sodan jälkeistä aikaa, meidänkin kylällä kulki vielä monenlaisia kulkumiehiä. Kun kylälle ilmestyi tuntematon kulkija kysymään yösijaa, monissa paikoissa nämä kulkijat ohjattiin meille, sanottiin, että siellä on talo jossa saa olla yötä. Ja näin oli, ketään ei käännytetty takaisin tien päälle. Jotkut näistä kulkijoista oli yhden yön, saivat syödäkseen ja jatkoivat matkaansa. Jotkut olivat vähän pidempään,muutaman päivän, isä teetti pieniä askareita, kuten puiden pilkkomista ja havujen hakkaamista. (havuja hakattin talliin hevosten kuivikkeiksi) Sitten tie kutsui ja kaverit jatkoivat matkaansa.
Eräs kulkija jäi eritysesti mieleeni. Jäin iltasella kahden tämän kulkijan kansa kun muut olivat iltatöillään navetassa. Tämä mies otti takkinsa taskusta sanomalehteen käärityn, nuhjuisen paketin, meni pöydän ääreen ja avasi pakettinsa. Sen sisällä oli tukuttain seteleitä. Mies laski rahansa ja kääri ne takaisin lehteen.
Eräs kulkija kertoi isälle olevansa erään kuuluisan, suomalaisen kulttuurisuvun jäsen. (jääköön suku mainitsematta, muistan sen kyllä) Suvussa oli tullut perintöriitoja ja tämä kaveri valitsi tälläisen elämän muodon.
Ei kukaan kysellyt, eikä kenenkään mieleen edes tullut kysellä olivatko nämä kulkijat onnellisia, oliko tälläinen elämäntilanne tappanut heiltä onnellisuuden.
Ei meilläkään kotona puhuttu onnellisuudesta. Elämä oli täynnä työtä. Illalla mentiin työstä väsyneenä nukkumaan. Minäkin sain tehdä työtä aivan pienestä pitäen, mutta leikkiäkin saatiin. Elämäni oli työn ja leikin tasapainoa, mutta turvallista. Onnellisuudesta puhuttiin vasta kun tuli ensimmäiset ihastumiset. Silloin oltiin onnellisia, sitten taas se ONNI hävisi ja taas tuli uusi "onni".
Nyt mummona onnellisuudelle onkin ihan muut perusteet, mutta se onkin sitten toinen juttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti