Tämäkin vuosi loppuu !

Niin se joulu meni ja nyt ylensyöneenä on hyvä toivottaa hyvää loppu- ja parempaa Uutta Vuotta!

Tulikin mieleeni...

50- luvulla meillä tilattiin palautuksena meijeristä voi, sitä tuli aina 2kg kerrallaan, 4x puolen kilon paketit. Sitten myöhemmin tilattiin myös Edam juustoa, sitäkin tuli kerralla 2kg:n "tanko". Maksu otettiin sitten meijeritilistä.

Kerran, ennen joulua tuli meijeristä tarjous uutuus juustosta. Tarjottiin Aura juustoa. Äidin kanssa päätimme tilata ko juustoa, vaihtelua joulupöytään, sitä tilattiin myös 2kg. Tarjous kirjeessä ei kerrottu minkälaista Aura juusto on, eikä koskaan oltu moista juustoa nähty. Olihan se yllätys, kun meijeristä tuli valmiiksi homeista juustoa ja vielä 2kg. Maku oli niin vieras ja suolainen, ettei sitä voinut syöda niillä makutottumuksilla joihin olimme oppineet. Juusto ei kelvannut edes koiralle. Isäni, joka oli nuuka mies  totesi tuttuun tapaansa: "Voi ruoja noita naisia mitä tekivät." meitä äidin kanssa vaan nauratti jo ajatuskin, että pitäiskö joulupöytään laittaa valmiiksi homeista juustua.

Syömättähän se jäi ja kuivui kovaksi köntiksi ruokakomeron hyllyllä. Kesällä, kun lampaat laskettiin laitumelle äiti vei sen lammashakaan lampaille nuolukiveksi, hyvin kelpasi.

Nykyisin Aura juusto on parasta herkkua. Suuria nautintojani joulunpyhien vietossa on joskus ollut pala ko juustoa, pukin tuoma uusi palapeli ja lasi valkoviiniä. Kun lapset olivat jo isoja ja viettivät aikaa omien lahjojensa parissa, sai äiti keskittyä ihan rauhassa tähän nautintoon

Rauhallista Joulua

Minä ajattelin heittää vapaalle.

Jouluöiseen hämärään,

tähtivaloon himmeään,

tähti muita kirkkaampi, taivaan kanteen seisahti.

Hyvää, lämmintä ja rauhallista Joulua kaikille Teille toivottelee Mummo!

Pakastekalaa päivälliseksi

Tämä tapahtui -70 luvun alussa.
Laitoin ruokaa perheelleni. En muistanut ottaa pakaste Seitiä sulamaan ajoissa, nirhasin jäisen kalan leikkuuveitsellä palasiksi. Syödessämme minun kalapalasessani oli pieni metallin pala. Etsin roskiksesta kalapaketin kääreen ja sieltä tarkastuslipukkeen. Liimasin metallinpalan kirjeeseen tarkistuslipun kanssa, kirjoitin nuhteita kalatehtaalle ja laitoin kuoreen. Osoitteen Norjaan löysin kääreestä. Kotona sattui löytymään postimerkki ja vein kirjeen postilaatikkoon samantein.
Olin jo ennakkoon hyvilläni, että saamme varmasti Norjasta korvaukseksi hyvät joulukalat.
Kuinka ollakkaan, seuraavana päivänä huomasin, että meidän leikkuveitestä puuttui juuri samanlainen pala, joka oli jo matkalla Norjaan.
Sitten vaan odottamaan mitä jatkossa seuraa.
Muutaman päivän kuluttua tulikin jo Norjasta kirje. Siinä pahoiteltiin tapahtunutta, heti oli käynnistetty tutkimukset ja päädytty siihen, että metallinpala oli joutunut kalaan kalastus aluksella, missä kalat jo paloitellaan. Koska Norjasta on hankala lähettää korvaus kaloja, he ovat ilmoittaneet Jalostajalle Suomeen mistä korvaus tulee. Tulihan se, kaksi pientä sardiini purkkia.
Mieheni kertoi, että kyllä totuus selviää, kun metallinpala joutuu tarkempaan analyysiin ja todetaan, että se on "Made in Hagman Sorsakoski". Ei sieltä kuitenkaan mitään jälkikommentteja tullut.
Mieheni kyllä tästäkin sai vieraille hauskuuta. Hän kertoi, että kyllä meillä on kekseliäs emäntä, kun ruoka alkaa loppua, hän lähettää leikkuuveitsestä palan tehtaalle ja väittää,että teiltä se on.

Huumori on vahva ase.

Naisten pitää pilailla omalla kustannuksellaan 

ja nauraa itselleen,

koska heillä ei ole mitään menetettävää.

Agnes Varda

Pellava enkelit

Kiireetöntä joulun alus viikkoa teille kaikille pellavaenkelien myötä!

Niityllä lunta, hiljaiset kadut,

taakse jo jäänyt on syksyn lohduttomuus.

Muistojen virta, lapsuuden sadut.

Sanoma joulun on uusi mahdollisuus.

Näin laulettiin kirkossa sunnuntai-iltana, kun oli kauneimmat joululaulut. 

Ei menny niin kuin Strömsöössä

Tämän vanhan tarjottimen päällystin Stömsöön ohjeilla. Liimasin siihen äitini kutoman vanhan liinan ja lakkasin kaapista löytämälläni huonekalu lakalla. Ajattelin etten nyt tämän takia osta uutta lakkaa. Mutta, se oli vanhaa ja väri muuttunut ruskeaksi, tai sitten se olikin sävytettyä. Lopputulos likaisen ruskea ja vielä ihan kirjavakin. Että semmonen tappaus!

Tää on jatkoa  kinkkutarinalle

Kun kipuilin kinkusta saamani vatsataudin kanssa, jonka sain heti joulun jälkeen. Olin todella kipeä, voimat meni ja sisällä ei pysynyt mikään. Mieheni yritti hoitaa minua ja sanoi keittävänsä mustikkakeittoa. Hän toi sitä kipossa minulle vuoteeseen. Minusta se ei ollut soppaa nähnytkään, se oli mustikkamehua, mutta en jaksanut valitaa, ei se kumminkaan pysynyt sisällä.

Illalla meille tuli yllätys vieraita, kuulin makuuhuoneeseen kun mieheni kysyi vieraalta, että miten mustikkasoppa keitetään, vaikka hän kuinka varovasti riputteli sitä perunajauhoa ja vatkasi hyvin, se tarttui vispilään.

Kun myöhemmin kävin keittiössä, tiskialtaassa oli varpuvispilä ja siihen oli tarttunut lilansininen möntti, siis ne perunajauhot mehun kanssa olivat siinä vispilässä.

No, tarkoitus ja ajatus olikin tärkeimmät. Seuraavana päivänä sitten jouduin sairaalaan.

Jos voi muistella mennyttä elämäänsä tyytyväisenä,

on kuin eläisi kahdesti.

Martialis

Joulukukka

Tämä mukula kukkii tänä jouluna jo viidettä kertaa, tämä kuva viime joululta.

Kevättalvella se lykkää vielä uudet kukat.

Viime jouluksi sain kaksi uutta amaryllistä, olen hoitanut niitä mukuloita ihan samalla tavalla, mutta ei se vaan nyt tee yhtään kukkanuppua. Jalostetaankohan uudet mukulat niin, ettei niitä voi kotona kukittaa. Onhan sekin tietysti myyntikikka.

Lakaise polku jouluun,

kerää polulta kävyt ja pienet risut.

Raivaa tieltä suuret oksat,

sytytä pienet tuikut ja suuret roihut

pidä kädessäsi kynttilää, kuuntele tiukujen helinää.

Jos joku ei yksin uskalla,

ole siloin valmiina, ojenna hänelle kätesi,

anna tuli kynttilästäsi,

johdata hänet jouluun.

Ystävältä saatu runo vuosia sitten.

Joulukattaukset

Viime jouluna tarjosin ystäville pikku-joulu aterian näin sinisävyisenä.

Ja tyttären luona joulu-aaton pöytä.

Viime syksynä Guernseyllä käydessäni toin noita englantilaisia "joulutötteröitä". Oli ihan mukava ohjelma numero pamautella niitä joukolla. Sisällä olevat vitsit eivät aina ihan auenneet, ainakaan savolaiselle. Mutta onhan ne englantilaiset muutenkin vähän erilaisia. Muuten ihan kivaa vaihtaa vähän jouluperinteitä. 

Tulipa mieleeni...

...kun valmistauduttiin jouluun v. -74. Asuimme silloin kaupungissa ja minäkin olin jo työelämässä. Koko jouluviikko oli minulla töitä, siksi annoin itselleni luvan ostaa valmiiksi paistettu kinkku. 

Mieheni lähti aaton aattona mummolaan maalle hakemaan joulukuusta ja samalla vei molempaan mummolaan joululahjat. Mummoloiden väliä oli n. 3km.

Appi-ukko oli ostanut naapurista kokonaisen sian puolikkaan.(ei oltu EU:ssa niin koti teurastukset olivat yleisiä ja lihaa sai myydä kotoa käsin)

Appi-ukko laittoi yli 15kg lihaa mieheni mukaan, se oli meidän joululahja. Meillä ei ollut pakastinta ja silloin oli tosi leuto sää, ulkonakaan ei ollu pakkasta, että olis voinut panna parvekkeelle jäätymään.

Minä suutuin todella, sanoin että kyllähän me sovimme, että annetaan toisillemme  lahjaksi vain lämpimiä ajatuksia, mutta ei se sitä tarkoittanut että paista akka lihaa kaikki joulun pyhät.

Sitä sitten laitettiin sankkoihin suolaan ja osa paistettiin.Tilattua valmis kinkkua ei voinut enää perua. Meillä oli todella lihan kyllästämä joulu.

Kun minä huusin ja hilluin sen lihan kimpussa, mieheni yht äkkiä hävisi kaupungille...sain sitten joululahjaksi "tissikellon". Hän muisti, että olin sellaista joskus toivonut.

No, sitten kävi niin, että se valmis kinkku alkoi heti joulun jälkeen maistua pahalle, muu perhe ei sitä suostunut syömään. Minä taloudellisena emäntänä yritin sitä syödä. Kuinka ollakkaan sain ruokamyrkytyksen ja olin viikon sairaalassa tiputuksessa.

Joulupostia

Nämä joulupostille tarkoitetut lokerikot olen keksinyt ihan ite, aatteleppa sitä! Näitä kirjan kansia kun riittää ja riittää...

Jos kirjan selkämys on huono, uusin sen nahkan palalla. Toiseen kanteen sitten reiät ripustusnarua varten.














Sivuihin kolmiopalat nahkasta pitämään kannet
"pystyssä".

Kannet sisustetaan nätillä kankaalla ja somistellaan vaikka näin. Sukkapuikolla reikä kankaan läpi ja siitä naru kannatinlenkiksi.

Minulle elämä on haaste.

Haastetta riittää, vaikka eläisin satavuotiaaksi

tai minusta tulisi triljonääri.

Beach Richards

Joululiina

Yhdellä vaivalla kaksi erilaista liinaa.

Kinkkutarina

80- luvulla olimme ns. paluumuuttajia, muutimme kaupungista kotitilalleni maalle. Valmistauduimme jouluun, remontti oli kesken, mutta jouluinto oli korkealla. Remontin yhteydessä tehtiin sisäsauna, se oli muuten valmis, mutta lauteet puuttuivat.

Tupaan uusittiin oikea leivinuuni, pitkästä aikaa sain paistaa kinkun oikeassa leivinuunissa. Laitoin illalla kinkun uuniin ja laitoin kellon soimaan, että varmasti herään ottamaan kinkun pois uunista oikeaan aikaan.

Vein saunaan keittiötikkaat, nostin kuuman kinkun saunaan tikkaille jäähtymään ja laitoin ovet kiinni. Lähdin vielä nukkumaan, olin toisi tyytyväinen, kun kinkun paistaminen oli onnistunut hyvin.

Heräsin seitsemän maissa, muu perhe nukkui vielä. Keitin aamukahvit ja valmistauduin pullan paistoon. Ajattelin ottaa kinkkumaistiaiset voileivän päälle. Menin keittiön ovesta ns takaeteiseen, siellä oli takaovi ulos asti auki, no ajattelin vain, että meidän koira, sekarotuinen labradorin noutaja oli mennyt ulos, se kun osasi aukaista ovet, mutta ei kylläkään sulkea niitä. Menin sitten saunaan ja koko kauheus paljastui. Koira oli pudottanut koko kinkun lattialle ja syönyt sen melkein kokonaan, rasvat olivat levinneet pitkin saunan lattiaa ja kinkun roippeita rasvan seassa.

Alkujärkytyksen jälkeen menin mieheni viereen ja toivotin oikein hyvää joulua vaikka koira onkin syönyt kinkun. 

Siitä sitten jatkettiin jouluvalmisteluja: mieheni lähti kirkonkylään etsimään valmiiksipaistettua kinkkua ja minä siivoamaan saunaa.

Koira ei kylläkään saanut sinä jouluna herkkupaloja, liekö ymmärtänyt miksi?

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä elävämmäksi tulevat muistelmani.

Ja, ihmeellistä kyllä, muistelen vain ilosta,

ja nautin muistelmistani ehkä vielä enemmän

kuin olin nauttinut todellisuudessa.

Leo Tolstoi

Tuunaavat tontut

Pikkutyttönä, aivan 50-luvun alussa minulla oli siskoni vanha nukke. Sillä oli kuminen pää, joka oli haalistunut ja varmaan ulkoleikeissa "rohtunut". Kangasosatkin olivat nuhruiset ja osin rikkinäiset.
Äitini esitti ennen joulua, että laitetaan nukke Korvatunturille korjattavaksi, kyllä muori ja tontut sen korjaavat. Niin minä käärin nuken sanomalehteen ja äidin kanssa laitettiin se eteisen ikkunalle. Kuinka ollakkaan, tontut olivat sen yöllä vieneet.
Aattona nukke tuli hienona, sillä oli aivan ihana pää, uudet vaatteet ja koko nukke oli saanut uudistetun vartalon, Mikä ihmeellisintä, se osasi itkeä, sillä oli sellainen "purkki" sisällä, joka nukkea käännellessä päästi itkun tyyppisiä ääniä.
Minä juoksin koko illan isossa tuvassa nukke sylissäni, heiluttelin sitä ja hoin: "Älä itke, älä itke"!

Kun en enää uskonut joulupukkiin, muistan äitini kertoneen, kun he isän kanssa olivat olleet jouluostoksilla,
sillä kertaa ihan kaupungissa asti juna kyydillä. Ostos kassit olivat olleet junan hyllyllä. Junan kolistellessa kassi, jossa itkulaite oli, oli kaatunut ja laite oli alkanut "huutamaan". Oli se aiheuttanut junan vaunussa pientä hilpeyttä.

Viikonlopun pikkujoulu

Meillä oli viikonloppuna kahden "kerhon" yhteiset pikkujoulut. Me naiset teimme talkoilla järjestelyt ja tarjoilut. Minun tehtäväkseni jäi koristelut. Tässä pöytäsomisteet, jotka lyhyessä ajassa väsäsin.

Kun räppäri poika keroi tv:ssä, ettei hänen elämään kuulu tehdä "talkoo duunii", poikaparka ei tiedä, mistä jää paitsi.

Elän päivän kerrallaan. 

Odotan joka päivä, missä jännityksen siemen mahtaa piillä...

Sitten elän alkaneen päivän.

Turha kysellä minulta mitään huomisesta.

Barbara Jordan

Neulotut tontut ja pikkujoulu mekko

Viime syksynä tyttäreni luona käydessäni neuloin 4v kaksosille tälläisiä tonttuja. Ompelin silmiin myös silmäripset. Poika pyöritteli valmista tonttua ja sanoi: "En huoli tätä tonttua , tää on tyttö." Minä ihmettelemään, että mistä sen tietää. "No kun tällä on silmäripset."

Tietenkin mummi neuloi uuden, ilman ripsiä.

Pikkujoulumekko

70-luvulla oli tulossa mieheni firman pikkujoulut. Eräänä lauantaina mieheni antoi rahaa ja sanoi, että mene ostamaan itsellesi kunnon mekko pikkujouluun, hän on lasten kanssa kotona. 

Lähdin kaupunkiin ja aloitin shoppailun, nauttien tilanteesta, kun sain olla ihan yksin, ei tarvinnut vahtia muksuja ja heidän edesottamuksiaan kaupassa.

Sovittelin mekkoja ja ensimmäisessä kaupassa löysin mieleisen, mutta en ostanut vielä sitä, halusin kierrellä muissakin kaupoissa, kun kerran oli aikaa. Se mekko maksoi 270mk.

Yhdessä kaupassa minulle esiteltiin vain kesältä jääneitä kesämekkoja ja kerrottiin mikä hinta oli kesällä ja nyt niitä sai 90mk:lla. Yritin selittää myyjälle, että tarvitsen kunnon juhla mekon. Myyjä selitti, että kyllähän näitäkin voi pitää juhlissa.

Lähdin liikkeestä, mutta huomasin ovella, että myymälän toisella laidalla oli rekki tolkulla ihania juhlamekoja ja sanoin, että onhan teillä juhlamekkoja. Siihen myyjä tokaisi, että on, mutta ne ovat 160mk:sta alkaen. Sanoin vain mennessäni, että olinko minä puhunut hinnasta jotain?

Menin ostamaan sen ensimmäisen sovittamani, 270mk:n mekon. Se oli vihreä, moiree silkkiä, mallista tuli mieleen Aino Akteen muotokuva. Mekossa oli pystykaulus, pitkät, alaspäin kapenevat pussihihat, levenevä helma. Tietenkin mekko oli pitkä, koska pitkät juhlapuvut olivat 70- luvulla muotia.

Kadulla kävellessäni tuli mieleen sanonta: "Köyhän on oltava nöyrä", en vaan keksinyt kuinka se näkyi päällekin päin.

Olen nainen, joka nauttii kovasti itsestään.

Joskus häviän, joskus voitan.

Mata Hari

Kynttilöitä ja jouluostoksia

Näissä kahvikuppikynttilöissä ei ole mitään erikoista. Näitähän tekee jo melkein kaikki tuunaajat. Kurssiakin pidetään jo monessa paikkaa.
Haluan kuitenkin näyttää kuinka minä olen näitä tehnyt.

Laitan lautaselle aina pienen , hapsutetun pikku liinan. Näin kuppi ei kolise lautasta vasten.

Lautaselle laitan sitten tekokukan tai tuunatun tulitikkurasian.








Ja lopuksi pakettiin.
Se on siinä, tuliainen on valmis.

Pieni muistelu lapsuudesta.

Sen jälkeen kun herkesin uskomasta joulupukkiin, minulle oli tärkeää säästää rahaa omiin jouluostoksiin.

Se oli kova juttu kun sain ostaa omalla rahalla joululahjat. Lahjan saajia olivat äiti, isä, sisko, ja tietenkin Lyyti, meidän kotihengetär.

Rahan saanti ei ollut mikään itsestään selvyys, sitä ei saanut noin vaan, eikä silloin ollut mitään jatkuvaa viikkorahaa, eikä jokaisesta pikkutyöstä ja äidin auttamisesta saatu korvausta.

Yksi rahan hankinta oli jätepaperien myynti. Isän kanssa niputimme sanomalehdet, joita oli kerätty vintille. Paperista maksettiin 1 penni kilolta. Ei siinä paljon kassa karttunut pelkillä sanomalehdillä, mutta paperiset apulantasäkit olivat myös myyntitavaraa. Isän kanssa vietiin paperit kyläkauppaan ja minä sain "tilin" itselleni.

Yhden ansion sain jouhien myynnistä, siis lehmien ja hevosen hännistä. Vaatisko tämä tarkennusta.!

Syksyllä kun lehmät otettiin pysyvästi navettaan, ne pestiin ja lyhennettiin hännät, jotka oli kesän aikana kasvanut pitkiksi. Samoin isä leikkasi myös hevosten hännät.

Syksyisin kiersi selaisissa taloissa, joissa tehtii teurastuksia  "bisnesmies", jota sanottiin nahkan ostajaksi. Hän osti kaikki teurastettujen eläinten nahkat ja jouhet. Minä sain aina jouhirahat, muutaman kymmenpennisen itselleni. Ostaja välitti nahkat parkittavaksi nahkatehtaalle.

Isä järjesti jotain erkois tehtäviä, joista sitten maksoi muutamia markkoja ja näin joulukassa kertyi. Yleensä minun ostokseni oli: isälle nenäliinoja, partavaahtoa ja joskus partasuti. Äidille ja Lyytille huivi ja pitsireunaisia nenäliinoja. Siskolle yleensä Niveaa. Eräänä jouluna olin saanut kokoon sen verran, että ostin siskolle lasipullossa "Miamia", sellaista vaaleanpunaista kosteusvoidetta. Olimme isän kanssa hevosella ostoksilla ihan vaan omassa kyläkaupassa, mutta jouluksi valikoima oli monipuolinen sen ajan vaatimukset huomioon ottaen. Ja mitä ei ollut, kauppias tilasi. Pakkasta oli lähes 30 astetta, matkaa kauppaan reilu 2km. Kuinka ollakkaan se lasipullo jäätyi ja meni rikki. Vieläkin muistan sen surun mikä tuli, kun en saanut antaa siskolle sitä hienoa ja mielestäni kallistakin jolulahjaa.

Hyvää alkavaa (työ)-viikkoa kaikille!

Väsynyt viulu soi kotimaan mennyttä kesää.

Soitan muistojani kuivien lehtien alta.

Ne nukkuvat lempeän mullan sylisä,

koskettavat unohduksen tarttuvaa kättä.

Katja-Maaria Kaskinen

Jouluvalmisteluja

Tämä Suomen Kuvalehden mainos vuodelta 1947 tuo elävästi mieleeni lapsuuteni jouluvalmistelut.
Juuri tällä puhdistus aineella kiilloitettiin meilläkin kupariset kahvi- ja teepannut aina jouluksi.


Teo- kiilloitusjauhetta !

TEO kiilloitusaine on valmistettu täysin rauhanaikaisista
raaka-aineista.
Suuri ruskea kuutiopakkaus maksaa vain 7:-

TEON tuote - työnne helpottamiseksi!

Minä jäin miettimän tuota rauhanajan painottamista. Sodan loppumisesta oli sentään kulunut jo pari vuotta.

Tietenkin ihmiset olivat kiitollisia rauhasta, kaupoissa oli jo vähän enemmän tavaraa, vaikka osa tavaroista olikin vielä kortilla. Kaikilla oli vielä elävästi mielessä sota-ajan joulut, usein oli myös pimennys pakko, ikkunat piti piettää, ettei ulos näkynyt valoja. Siksi kai nautittiin myös siitä, että voitiin kahvipannutkin kiilloittaa "rauhanajan kiiltäviksi".

Perusteellisen suursiivouksen lisäksi jouluvalmisteluihin kuului myös kaappeihin ja laatikoihin hyllypaperien vaihto. Se kuului usein siskoni ja minun tehtäviin. Äidille oli tärkeää, että uusi hyllypaperi oli aina erilaista kuin entinen, näinkin saatiin vaihtelua arkeen.

Isän tehtävänä jouluvalmisteluissa oli uuninluukkujen maalaus hopea prompsilla. Tämä tehtiin joka jouluksi.

Maalin tähteestä askartelimme äidin kanssa joulukuusen koristeita. Kenkälaatikoista leikkasimme tähtiä ja maalasimme hopeamaalilla. Silloin ei suinkaan käyty kaupasta ostamassa askartelukartonkia.

On se hyvä, että tänä päivänä arvostetaan luonnonmateriaalia askartelusa, vaikka ei olekaan pula-aika.

Sattuipa uimahallilla

Kyllä me mummot olemme "ihania" ja jaksamme luoda piristystä kanssaihmisille!
Käyn silloin tällöin aamu-uinnilla uimahallilla ja jumppaamassa tätä polvea vesijuoksulla. Aamu-uinti on klo 6-8:saan ja siellä on pääasiassa meitä eläkeläisiä.
Nousin altaasta ja lähdin kohti saunaosastoa, mieli vähän masentuneena, kun toipuminen ei etene niin kuin olis toivottu.
Altaasta kuului, kun eksi mummo kailotti kovalla äänellä niin että halli raikui: "Tuoltakii rouvalta on polvi leikattu." Mennessäni sanoin itsekseni, että hyvää päivän jatkoa vaan sullekkin.

Kun katsoin aamulla tuota ankeata säätä, tuli kova ikävä sinne Guernseyn saarelle tyttäreni perheen luo. Olen käynyt siellä monena syksynä juuri tähän ankeaan aikaan ja ollut pari viikkoa kerrallaan.

Näitä maisemia kaipaan.

Koetetaan kestää tätä pimeyttä.

Tulipa taas mieleen...

...tälläinen juttu lapsuudesta:

Elettiin viiskyt luvun loppua, olin silloin 12v. Oli elokuun loppu ja meneillään rukiin puinti. Syyskesä oli ollut kuivaa ja poutaista, mutta elon korjuulle ihanteellinen sää.
Puimakonetta pyöritti silloin vanha polttomoottori, jonkinlainen "höyrykone". Siinä oli iso vesisäiliö ja monta maitotonkallista oli varattu vettä moottoriin lisättäväksi tarvittaessa. Isäni oli moottorin käyttäjä, joka kävi pienin väliajoin tarkastamassa ettei moottori kuumene liikaa. Muuta puintiväkeä oli aina 4-5:teen.Minäkin jouduin aina koulun jälkeen puintitouhuihin auttamaan, aina sieltä jotain kevyempää työtä löytyi minullekin. Puimalan sisälle oli ajettu etukäteen iso pinkka rukiita, josta niitä sitten siirrettiin puimakoneen viereen. Rukiit olivat lyhteillä, joten minäkin jaksoin aputyttönä siirrellä lyhteitä puimakoneen viereen.
Isäni meni moottoria tarkastamaan, moottorista lensi kipinä hänen niskaansa, hän pyyhkäisi sitä kädellään ja samalla katsahti ylöspäin ja  huomasi, että kipinä oli lentänyt myös kuivalle pärekatolle. Siellä oli alkava palon alku. Nopeasti isä sammutti moottorin ja orkanisoi sammutuksen.
Minut komennettiin ajamaan pyörällä lähimpään puhelimeen,hälyttämään palokuntaa, matkaa oli yli 2km. Jokaisen talon kohdalla huusin, että meillä on tulipalo, menkää sammuttamaan!
Muu puintiporukka rupesi sammuttamaan alkavaa tulipaloa, ja paikalle ehti myös naapureitakin. Isä kaateli pöntöistä vettä sankkoihin, yksi kiikutti täydet sangot tikkailla olevalle henkilölle, joka vei vesisangot räystäälle jossa odotti meidän kesärenki, oikein ketterä nuori mies, hän kipusi sangon kanssa katon harjalle ja sieltä laski veden pitkin kattoa alas päin.
Sitten hän heitti tyhjän sangon alas, laski pyllymäkeä alas räystäälle ottamaan vastaan uutta vesisangollista ja taas ylös. Näin uhkaava palo saatiin sammumaan. Oli onni, että palo saatiin sammumaan heti alkuun, ei kerennyt tippua alas palavia katon osasia. Silloin olis ollut menoa.
Kylän keskustassa, jossa myös puhelin oli, asui paikallislehden toimittaja joka lähti heti palopaikalle ja oli siellä ennen palokuntaa. Kun toimittaja tuli paikalle, isä oli jo katolla paikkaamassa pärekasan kanssa kattoa. Toimittja ihmettelemään isälle, että mitä sinä oikein teet?
Isä huikkasi katolta: "Paikkaan tämän katon ennenkuin palokunta tulee, etteivät kuivat rukiit sisällä kastu."

Huumorimiehiä tuo isäni.

Ja vähän sitä tuunaustakin.

Tällä tyynyllä saa ansaitsemansa "eläkepäivät" kahden vanhan takin vuorit.

Lunta odotellessa.

Mikä tekee elämästä elämisen arvoista?

- Syntyä varustettuna sekä naurunlahjalla että kyvyllä nähdä,

kuinka mieletön maailma on.

Rafael Sabatini

Naulakko lusikoista

Reunimmaiset lusikat ovat kirppikseltä

Tässä keskimmäisen lusikan tarina:

Meillä oli kansakoulussa hiihtokilpailut. Siinä sarjassa, jossa minä hiidin oli neljä tyttöä. Minä jäin viimeiseksi, mutta palkintoja oli vain kolmelle. Yksi pojista muisti, että syksyllisistä yleisurheilu kilpailuista jäi yksi lusikka ylimääräiseksi, annetaan se Mirkulle. Opettaja kaivoi jostain kaapin kätköistä lusikan, niin minäkin sain palkinnon.

Tämä lusikka ei suinkaan muistuta minua siitä, kuinka huono olin, vaan siitä, että mukavia poikia on aina ollut!!!

Minulle palkinnot eivät merkitse mitään.

Työ on minun palkintoni.

Katharine Hepburn

Hyviä jouluaskarteluja kaikille!

Lumipalloja joulukuuseen

Näihin lumipalloihin toin mallin ja valmiin tarvikepaketin sieltä Guernseyn saaren käsityöliikkeestä.

Harmi vaan, että Suomesta ei tahdo löytyä täysin valkeaa pörrölankaa, se mitä olen löytänyt on luonnonvalkoista. Pallot ovat kuin tienvieri lumesta tehtyjä, likaisen näköisiä.

Eräässä lankaliikkeessä minulle sanottiinn hyvin yliolkaisesti, että mitä sinä siitä tekisit, eihän se lanka ole ollut trendi pitkään aikaan ja on poistettu valikoimasta. Niimpä tuon sitä sitten aina tullessani kun käyn saarella.

Hyvin ovat joulumyyjäisissä olleet suosittuja.

Pieni muistelu lapsuudesta

Lapsuuteni kodin palvelija Lyyti pääsi eläkkeelle viiskyt luvun lopulla. Hän halusi muuttaa oman huusholliin, kun kertomansa mukaan oli ikänsä asunut toisten nurkissa. Lyyti oli todellinen vanhan ajan luotettava kotihengetär. Aina talon puolia pitävä. Meillä hän oli kaikkiaan yli kymmenen vuotta.

Lyyti muutti sitten kylän keskustaan pieneen mökkiin, jossa ei ollut sähköjä.

Kerran oli mökkiin tullut pölyimurin kauppias, Lyyti istui pienen tupakeittiön keinutuolissa ja antoi nuoren miehen esitellä imurin hienouksia ja erlaisia suulakkeita. Kun Lyyti huomasi, että kaveri haluaa näyttää imuria käytännössä, hän tokaisi: " Takapuoleenkos minä tuon töpselin tökkään."

Kaupustelija varmasti muisti seuraavassa paikassa varmistaa onko talossa sähköt.

.

Kiitos

Tuhat (1000) sivuillani käyntiä on ylittynyt!

Ja yli kymmenestä maasta.

Kiitos Teille ystävät!!

Hetkien helmistä kirjavista

elämä punottu on.

Puhtaista, kirkkaista, valaisevista

sielusi iloitkoon.

Värssy

Sohvatyyny

Tämän tilkkutekniikan malli löytyi vanhasta käsityö lehdestä.

Mielenkiintoinen työtapa.

Seminaari muistoja.

Kun kävin läpi vanhoja "arkistoja" ja kansioita, joita oli kerääntynyt 20:nen yrittäjä vuoden ajalta jommonenkin kasa. Löysin monisteita " KÄSITYÖ VIESTINÄ" seminaarista, vuodelta 1997.

Jo etusivulle olin kirjoittanut ensimmäisen luennoitsijan kohdalle: Tähän mennessä turhanpäiväisempiä seminaareja, joita olen käynyt. Toisen luennoitsijan kohdalla oli ainoastaan merkinnät ranskalaisin viivoin:

- fiktioita

-funktioita

Ja lopussa : pois tippuvat harrastelijat.

Vieläkin muistan tämän luennoitsijan rakastaneen ko. "sivistyssanoja". 

Kolmannen luennon aihe : "RAJATAAN KÄSITYÖN KENTTÄÄ. Missa käsityö pelaa?

Muistiin olin kirjoittanut:

Käsityön viholliset:

1. koneet, automaatio, ropotit

2. massatuotanto

3. tietoyhteiskunta

    - käsityölle ei löydy sijaa.

Symboolianalyytikot  (ompa hieno sana)

    - istuvat tietokoneen ääressä, - kokouksissa ja lentokoneisa.

Jäljelle jää kaksi ryhmää: rikkaat ja penituloiset. Palaako käsityö heidän selviytymis keinokseen?

Tässä vaiheessa alkoi " sappeni kiehua" ja odotin, että joku seminaarilainen avaisi suunsa ja esittäisi vastaväitteen, olihan seminaarilaisina opettajia Käsi- ja taideteoll. oppilaitoksista ja neuvonta-asemien hoitajia  

ja toiminnanjohtajia. Kaikki olivat ihan hiljaa , minä myös, koska odotin, että henkilöt, jotka opettivat nuoria alan ammatteihin olisivat jonkunlaista vastaväitettä esittänyt.

Tämän aiheen luennoitsija oli muistaakseni yliopiston tutkija ja NAINEN.

Nyt voi ilokseen todeta, ettei ainakaan tämä "ennustus" ole toteutunut. Mitähän kyseinen tutkija ajattelee tänä päivänä ihanien käsityöblogien ja tv:n ksityöohjelmien lisääntyessä. Ja kun vielä miehetkin ovat perustaneet omia neulekerhojaan, useimmat varmaan ihan "symboolianalyytikkoja".

Eläköön käsityö!!

Varisseet lehdet marraskuisella ruohikolla

tuottavat enemmän onnea kuin narsissit.

Cyril Connolly

    

Matkamuistoja

Viime syksynä käydessäni tyttäreni perheen luona Guernseyn saarella, toin heidän pihaltaan koristepensaan pudottamia siemenen kuoria ison pussillisen. Niistä sitten tein tälläisiä palluroita joulutuliaisiksi. Oasispalloon kiinnittelin Erikeepperillä ja väliin vähän kimallusta.

Harmi, etten tänä syksynä tuon polven taki uskalla lähteä istumaan lentokoneeseen ja hakemaan askartelumateriaalia.

"Maailmalla monta on ihmeellistä asiaa...", niin siellä saarellakin, ainakin tälläisen savolais mummon mielestä.

Tässä pari esimerkkiä:

" Varokaa mummoja"

Virallinen nimi : Vanhuksia tiellä. Näitä varoitusmerkkejä on kaikkien vanhainkotien ja vanhustentalojen kohdalla.

.

" Paholaisten lepokivet "

Näissä vuosisatoja sitten rakennetuissa taloissa on vielä vanhaan uskomuksiin liittyviä kiviulokkeita. Vanha uskomus oli, että jos tälläistä kiveä ei talon seinään laitettu, se tuotti huonoa onnea. Uusimmissa taloissa ei näitä kiviä enää ole.

Tyttären perhe kävi Suomessa elokuussa, 5 vuotiaille kaksosille täällä oli yhtäpaljon ihmeellisyyksiä kun mummolle siellä. Yksi ihmetyksen aihe lapsille oli se että, Suomessa joulukuuset kasvavat metsässä! Ihmeellinen maa!

Matkailu avartaa, näin se vaan on.

Hyvää joulun odotusta kaikille!