Elettiin viiskyt luvun loppua, olin silloin 12v. Oli elokuun loppu ja meneillään rukiin puinti. Syyskesä oli ollut kuivaa ja poutaista, mutta elon korjuulle ihanteellinen sää.
Puimakonetta pyöritti silloin vanha polttomoottori, jonkinlainen "höyrykone". Siinä oli iso vesisäiliö ja monta maitotonkallista oli varattu vettä moottoriin lisättäväksi tarvittaessa. Isäni oli moottorin käyttäjä, joka kävi pienin väliajoin tarkastamassa ettei moottori kuumene liikaa. Muuta puintiväkeä oli aina 4-5:teen.Minäkin jouduin aina koulun jälkeen puintitouhuihin auttamaan, aina sieltä jotain kevyempää työtä löytyi minullekin. Puimalan sisälle oli ajettu etukäteen iso pinkka rukiita, josta niitä sitten siirrettiin puimakoneen viereen. Rukiit olivat lyhteillä, joten minäkin jaksoin aputyttönä siirrellä lyhteitä puimakoneen viereen.
Isäni meni moottoria tarkastamaan, moottorista lensi kipinä hänen niskaansa, hän pyyhkäisi sitä kädellään ja samalla katsahti ylöspäin ja huomasi, että kipinä oli lentänyt myös kuivalle pärekatolle. Siellä oli alkava palon alku. Nopeasti isä sammutti moottorin ja orkanisoi sammutuksen.
Minut komennettiin ajamaan pyörällä lähimpään puhelimeen,hälyttämään palokuntaa, matkaa oli yli 2km. Jokaisen talon kohdalla huusin, että meillä on tulipalo, menkää sammuttamaan!
Muu puintiporukka rupesi sammuttamaan alkavaa tulipaloa, ja paikalle ehti myös naapureitakin. Isä kaateli pöntöistä vettä sankkoihin, yksi kiikutti täydet sangot tikkailla olevalle henkilölle, joka vei vesisangot räystäälle jossa odotti meidän kesärenki, oikein ketterä nuori mies, hän kipusi sangon kanssa katon harjalle ja sieltä laski veden pitkin kattoa alas päin.
Sitten hän heitti tyhjän sangon alas, laski pyllymäkeä alas räystäälle ottamaan vastaan uutta vesisangollista ja taas ylös. Näin uhkaava palo saatiin sammumaan. Oli onni, että palo saatiin sammumaan heti alkuun, ei kerennyt tippua alas palavia katon osasia. Silloin olis ollut menoa.
Kylän keskustassa, jossa myös puhelin oli, asui paikallislehden toimittaja joka lähti heti palopaikalle ja oli siellä ennen palokuntaa. Kun toimittaja tuli paikalle, isä oli jo katolla paikkaamassa pärekasan kanssa kattoa. Toimittja ihmettelemään isälle, että mitä sinä oikein teet?
Isä huikkasi katolta: "Paikkaan tämän katon ennenkuin palokunta tulee, etteivät kuivat rukiit sisällä kastu."
Huumorimiehiä tuo isäni.
Ja vähän sitä tuunaustakin.
Tällä tyynyllä saa ansaitsemansa "eläkepäivät" kahden vanhan takin vuorit.
Lunta odotellessa.
Mikä tekee elämästä elämisen arvoista?
- Syntyä varustettuna sekä naurunlahjalla että kyvyllä nähdä,
kuinka mieletön maailma on.
Rafael Sabatini
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti