Tein nimittäin pussinpohja leipää ja ison pellillisen marjapiirakkaa. Tätä ei nykyisin kovin usein tapahdu.
Näinkin pienestä asiasta voi kokea onnistumisen iloa ja saada hyvän mielen. Varsinkin,kun lasten lapset ovat nämä omineet koulupenaleikseen.
Kirppiksethän ovat pohjattomia aarre-aittoja. Eräällä kirppiksellä oli iso saavillinen uusia vetoketjuja. Siitä sai muovikassillisen kahdella eurolla. Tietenkin ostin kun sain halvalla.
Pitkistä vetuketjuista olen tehnyt niin, että pätkin sopivan mittaisiksi. Joka toiseksi ketjuksi laitan sen osan jossa ei ole tuota vetonipukkaa. Ihan kiva niinkin.
Elämäni ensimmäisen oikean "palkan" käsityöstäni sain kahdeksan vuotiaana. Olin äitini opastusella virkannut itselleni kintaat. Ne olivat oranssista langasta. reunaan tuli ruskea nyppyläkerros.
Naapurissa oli paljon lapsia ja paljon myös töitä, käsitöihin ei paljon aikaa riitänyt.Kun naapurin täti näki kintaat, ylpeänä kerroin, että olin ne itse tehnyt. Hän antoi lankakerän ja pyysi virkkaamaan heidän lapsille samanlaiset. Lanka oli vihreää, sen muistan.
Kun vein valmiit kintaat, sain tekopalkaksi valkeat, tehdastekoiset sormikkaat, selkämyksessä oli punainen ruutukuvio. Joku vieras oli tuonut ne tuliaisina lapsille. Valkeat sormikkaat ulkoleikeissä olleet oikein käytännölliset, kouluikäisiä lapset eivät vielä olleet.
Olin silloin ainut meidän kolussa, jolla oli tehdastekoiset, valkeat sormikkaat. Kyllä olin ylpeä!
Ei omaisuuden määrä,
vaan kykymme iloita tekee meidät onnellisiksi.
C. H. Spurgeon
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti