Muurari lapsen vahtina

Elettiin syksyä vuonna 1952, minä olin silloin 5v.  Meillä kotona oli remontti, ihan kunnon peruskorjaus. Meneillään oli tuvan ison leivinuunin muuraus. Äidillä oli leivän teko päivä. Taikina oli alustettu ja kohotettu leipomista varten, mutta kun sitä ei voitu paistaa kotona, äiti ja Lyyti (meidän palvelija) lähtivät taikinatiinun kanssa naapuriin. Siellä he leipoivat ja paistoivat leivät. Oli sateinen ja kylmä syksyinen sää, eikä minua otettu mukaan. Isä oli omissa ulkotöissään ja sisko koulussa. Jäin muurarin kanssa kahden kotiin.
Uunista oli muurattu alimmaiset tiili varvit ja poroluukkujen paikoilleen asennus meneillään. Muurari alkoi töitä tehdessään jutustelemaan, että hän muuraa minut sinne uunin sisään ja niistä luukuista annetaan minulle ruokaa. Voitte kuvitella sitä lapsen pelkoa, olin tuvan penkillä polvillani ja katsoin naapuriin päin ja odotin leivän paistajia tulevaksi. Välillä vilkaisin syrjäsilmällä uunin edistymistä, kumpiko ehtii ensin, äiti kotiin vai muurari hommassaan. Kipaisin välillä etsimään kenkiäni, että lähden naapuriin karkuun, mutta en löytänyt kenkiä mistään. Sukkasillani en uskaltanut vesisateeseen lähteä, pelkäsin toruja sukkien kastelemisesta.
Äidillä ja Lyytillä meni pari tuntia sillä reissulla. Voitte uskoa, että se oli elämäni pisin kaksituntinen.
En muista,että siitä olis kuitenkaan mitään muuraripelkoa jäänyt. Olin muutenkin arka ja pelkäsin ainakin pimeää jo ennen tätä muurarin pelottelua.
Muurarista muistan myös sen, että hänelle piti aina kahvin kanssa olla voita. Hän laittoi kahviin ensin maitoa ja sitten nokareen voita kuppiin. Sulanut voi killui sitten kahvin päällä.
Kun "matkan varrella" monet ovat ihmetelleet ja jopa naureskelleetkin edesottamuksillani, olen vaan todennut, että tälläinen minusta tuli, kun muurari pelotteli pienenä.

Ja vähän asiaakin.

Kymmenen pistettä sille, joka keksi uudelleen
käyttöön nämä puuvilla langasta neulotut
pöytärätit. Näitähän tehtiin kansakoulussa käsitöinä
viiskyt luvulla.
Kyläreissullani näin tälläisen ja totesin kuinka
tehokas se oli käytössä. Kotiin tultuani kaivoin esille
puuvillalanka pussukan, niistä sain kymmenkunta
päytäriepua. Niitä on sitten jaettu tutuille tuliaisina.
Eikä missään ole määrätty, että niiden pitäisi olla aina neliöitä.